Moro!
Joudun urheilijana ja ihmisenä urani kovimman paikan eteen ja ilmoittamaan että ammattini alppihiihtäjänä on vedenjakajan edessä. Rasitusmurtuma, jonka kanssa olen taistellut helmikuusta 2008 ja joka ärtyi taas uudestaan kolme viikkoa sitten Itävallan Pitztalissa ei ole valitettavasti parantunut sellaiseen kuntoon, että hiihtäminen olisi mahdollista.
Pitztalin leirin jälkeen sääressä havaittiin edelleen sama murtuma, joka oli jo luutunut hyvää vauhtia. Kuntoutusjakson jälkeen olin antanut itselleni aikaa reilun viikon testauttaa jalkaa rinteessä ennen Leviä. Eilinen vapaalasku Levillä valitettavasti osoitti, että jalalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tässä vaiheessa laskea. Näin ollen en tule kilpailemaan Levillä.
Reilu kymmenen vuotta sitten voittamani maailmanmestaruus USA:n Vailissa, saa siis eräänlaisen päätepisteen. Olen koko elämäni uhrannut urheilulle ja alppihiihdolle, harjoitellut verenmaku suussa tavoitteenani olla maailman paras alppihiihtäjä. Yhdessä edesmenneen isäni kanssa olemme rakentaneet huippu-urheilijan uraani joka nyt näyttää olevan vaakalaudalla. Olo on tyhjä ja sanoinkuvaamattoman surullinen. Tuntuu kun kaikki se työ ja uurastus olisi ollut turhaa. Kaikki näytti vielä kuukausi sitten erinomaisen hyvältä. Jalassa ei ollut kipuja ja lasku kulki, nyt kaikki on toisin.
Vaikka kuinka tällä hetkellä koitan löytää lohdutusta voitoista ja urheilu-urani saavutuksista, en voi poistaa sitä masennusta, jonka ajatus siitä, että en pääse taistelemaan Olympiamitallista minussa synnyttää. Haave, joka oli jo niin lähellä toteutua Torinossa 2006 ja haave joka tällaisella tavalla hiekkaan, haave joka kaikissa urheilijoissa elää, haave jonka niin harva saavuttaa.
Samalla kun masennus painaa mieltäni nousee myös esiin ajatus ja uho siitä, että ei vielä! Haluan edelleen laskea maailman huipulla! Onko minulla kuitenkin mahdollisuus toipua jollain aikataululla sellaiseen kuntoon, että voin haastaa maailman huiput? En tiedä vastauksia, enkä ole varma mitä haluan tehdä?
Nyt on aika pohtia uutta tulevaisuutta ja mitä se tuo tullessaan. Onko minusta vielä yhteen uuteen rääkkiin ja paluuseen kevät lumille? Pystynkö vielä palaamaan huipulle. lasku kulki syksyllä, sen kello kertoi, mutta mikä on mahdollinen tilanne ensi syksynä? Kestääkö jalka tuolloin? Vai onko aika uusien asioiden ja haasteiden?
En voi valitettavasti antaa vastausta tässä ja nyt. Tällainen tilanne on urheilijalle pahin mahdollinen. Nyt tulen viettämään aikaa edellä mainittuja asioita puntaroiden ja kenties joskus keväthankien koittaessa pystyn kertomaan, mitä Kalle Palander tulee tulevaisuudessa tekemään.
Toivon medialta ymmärrystä vetäytymiseeni pohtimaan asioita. Kommenttien ja haastattelujen aika on myöhemmin.
Torniossa 4.11.2009
Kalle Palander